Juhlavuoden alkutunnelmia

Lauantai 2.3.2019 - Salla-Maija Vainio, varapuheenjohtaja

kirjoittaja2.jpgVuosi 2019 on jo lähtenyt hyvin rivaskasti käyntiin ja MeKI:llä on tehty hyvin pitkälle suunnitelmia. Tietysti vuosi voi tuoda vielä monia asioita tullessaan ja toivottavasti meille kaikille löytyy vielä mukavia yllätyksiä. Tylsäksihän tämä kävisi jos kaikki olisi jo suunniteltu ja sovittu valmiiksi ja loppu vuosi olisi vain toteuttamista.

Tälle vuodelle on selkeänä teemana on Insinööriliiton 100-vuotisjuhlat, joihin on panostettu todella paljon, syystäkin. Liitto on jalkautunut pitämään pitkin vuotta erilaisia tapahtumia ja tempauksia mm. festareilla, perhetapahtumissa, kouluissa, museoilla ja brunsseilla. Hienoa saada myös kevyempää näkyvyyttä eri ikäisille suunnatuissa tapahtumissa, jos innostetaan esimerkiksi nuorisoa kiinnostumaan tekniikan aloista ja myös tulevaisuudessa pidettyä ammattikunnan taso korkeana. Liiton sivuilta löytyy tapahtumat, jos niihin haluaa Suomessa matkaillessaan osallistua https://www.ilry.fi/il100.

jonlooraaja.jpg

Vaasassa Insinööriliiton ständi nähtiin jo viime Taiteiden yössä torilla ja koska tapahtuman osallistumiseen oltiin tyytyväisiä, niin ollaan menossa tänäkin vuonna. Viime vuonna mukana oli viihdetaiteilija Janne Mustonen, joka viihdytti läsnäolijoita erilaisin taikatempuin ja loppuillasta jonglööraamalla mm. kolmella moottorisahalla. Taiteiden yöstä ylipäätään kannattaa olla vaasalaisten ylpeä, ulkopaikkakuntalaiset olivat hämmästyneet tunnelmasta ja ihmismäärästä, jonka ilta keräsi.

Vielä vähän tammikuussa Oulussa pidetyistä Järjestöjohdon neuvottelupäivistä, tuttavallisemmin JJNP:stä. Tapahtumassa puhuttiin mm. liiton uudesta visuaalisesta ilmeestä, strategiasta ja liiton ja jäsenjärjestöjen yhteistyöstä. Itselleni kuitenkin jäi päällimmäisenä mieleen liiton kehistystavoitteet, joilla voidaan helpottaa esimerkiksi paikallisyhdistysten tiedon jakoa jäsenille sekä mahdollistaa paikallisyhdistysten yhteisten tapahtumien järjestäminen ja jäsenten osallistuminen muiden paikallisyhdistysten tapahtumiin, kun järjestelmä olisi yhtenäinen. Tietysti paketista tulee aina suuri ja monta päätöstä on vielä tehtävänä, koska erilaisia jäsenjärjestöjä liitolla on vajaa 50 ja tarpeita monenlaisia.

Mutta odotetaan toiveekkaana käytännön asioiden helpottumista ja tarjoutuvia mahdollisuuksia. Liiton hoitamat järjestelmät myös korvaisivat välttämättömiä, mutta kirjavia palveluita jäsenjärjestöjen käytöstä, jolloin myös tiedon siirto yhdistysten toimijoilla siirtyy mandaattien siirtyessä seuraaville. Yhdistyksen aktiivipestin loputtua kukaan ei ole enää varsinaisessa vastuussa tiedonjakamisesta, joten keskitetty palvelu varmistaisi toiminnan jatkumisen sujuvasti ja uusien toimijoiden ei tarvitsisi keksiä pyörää uudestaan.

Näihin kuviin ja tunnelmiin! Nähdään MeKI:n tapahtumissa, joita on tarjolla runsaasti myös tänä vuonna

JJNP_2019_edustajat.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: IL 100, tapahtumat, Järjestöjohdon neuvottelupäivät, JJNP